E-text prepared by Tapio Riikonen
Kirj.
Frederick Marryat
Mukaillen suomentanut Anni Swan
Otava, Helsinki, 1911.
I. Cromwellin ratsuväki.
II. Metsänvartijan majalle.
III. Metsänvartijan lapset.
IV. Metsällä.
V. Karja lisääntyy.
VI. Ensimmäinen vuosi.
VII. Veljekset.
VIII. Keropää ja hänen tyttärensä.
IX. Tärkeitä tapahtumia.
X. Hautajaiset.
XI. Mustalaispoika.
XII. Edvard ja Kate.
XIII. Satimessa.
XIV. Uusi kuningas.
XV. Rosvojen ja murhaajien parissa.
XVI. Metsäpäällikkö tutkii.
XVII. Herra Stone ja Klara.
XVIII. Edvard suostuu.
XIX. Edvard lähtee kotoa pois.
XX. Taistelu ja voitto.
XXI. Pääkaupungissa.
XXII. Verinen taistelu.
XXIII. Kaarle-kuningas ja hänen sotajoukkonsa.
XXIV. Lambertin ratsuväki.
XXV. Edvardin sydänsuru.
XXVI. Erehdyksiä.
XXVII. Iloa ja riemua.
Cromwellin ratsuväki.
Vuosi 1647 oli myrskyinen aika Englannille. Kuningas Kaarle Ensimmäinenoli joutunut sotaan omaa kansaansa vastaan, oli jäänyt tappiolleNasebyn luona ja teljetty Hampton Court nimiseen linnaan Lontoonlänsipuolella. Hänen puoluelaisensa, "kavaljeerit", kuten heitäsanottiin, eivät kyenneet vastustamaan parlamentin armeijaa ja senetevää johtajaa, Oliver Cromwellia, mutta he eivät kuitenkaanlikimainkaan olleet menettäneet toivoa, että vielä kerran koittaisiparemmat ajat kuninkaalle ja hänen perheelleen.
Kaarle-kuninkaan uskollisimpia ystäviä oli muuan rikas aatelismies,Beverley nimeltään. Hän omisti suuren Arnwood nimisen maatilan, jokasijaitsi etelä-Englannissa lähellä pientä Lymingtonin kaupunkia.Palkaksi urhoollisuudestaan hän oli saavuttanut korkean asemankuninkaallisessa sotajoukossa, ja hän johti kunnialla useitaratsuväenosastoja, kunnes vihollisen kuula ratkaisevassa taistelussahänet kaatoi. Sanoma hänen kuolemastaan oli kova isku hänen vaimolleen,ja jonkun kuukauden kuluttua hän seurasi miestään hautaan. Näin olivatnyt eversti Beverleyn neljä lasta, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä,joutuneet orvoiksi. Ainoa, joka nyt saattoi pitää heistä huolta, olimuuan vanha neiti, heidän äitinsä sukulainen, joka asui Arnwoodissa.
Ne olivat kovia aikoja kaikille niille, jotka olivat pysyneetkuninkaalleen uskollisina. Parlamentin sotajoukko ja kaikki seroskajoukko, joka oli liittynyt siihen kalastaakseen sameassa vedessä,teki seudun vaaralliseksi, eivätkä Arnwoodin asukkaat koskaan voineetolla oikein rauhallisia. Sitäpaitsi ei kartanossa ollut ketään, jokaolisi voinut heitä puolustaa: talon koko miesväki oli seurannutisäntäänsä sotaan, ja he olivat kaikki kaatuneet yhtenä miehenä.Senvuoksi ei ollut jäljellä kuin yksi ainoa miespalvelija ja kolmepalvelustyttöä. Rahoja heiltä myöskin puuttui, kun eivät alustalaisetolleet maksaneet verojaan, ja vanhan Judit-neidin oli useinkin mahdotonpitää taloutta, kun ei ollut millä sitä pitää.
Se seikka, että elämä kuitenkin oli jotakuinkin mukiinmenevää, olietupäässä vanhan Jaakon ansio. Vanha Jaakko tai kuten hänen nimensäoikeastaan kuului, Jaakko Armitage, oli metsänvartija suuressakuninkaallisessa, Uusimetsä nimisessä ajometsikössä, joka oli Arnwoodinpohjoispuolella. Kansalaissodan syttyessä asui metsässä noinpuolisensataa metsänvartijaa, mutta kun Kaarle-kuningas oli joutunutvaaraan ja tarvitsi kaikkia miehiään, l